sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Stall Syrenbacka 2006-2012

Ajatelin teille tehä nyt ratsastus historia postauksen. Oon aina luullut, että alotin ratsastusken 2007, mutta sitten sainkin kuulla, että se ei ole mahdollista. Olin 2007 kesällä ensimmäisellä leirillä ja ratsastuksen olin aloittanut syksyllä. Joten ratsastus alkoikin 2006. Siitä saakka, olen ollut samalla tallilla. Ja ainakin 2008 asti samassa ryhmässä, mitä nyt pari ihmistä on vaihtunut, mutta vieläkin ryhmästäni löytyy ihmisiä, joiden kanssa olin samassa ryhmässä 2008. Laitan kaikista hevosista, jotka on ollu jotenkin isossa ja tärkeinä minulle, niin esittelyt teille tuonne hevos-osioon.

2006-2008

2006 syksyllä ensimmäisellä tunnilla menin Purdy nimisellä ponilla. Sen tunnin muistan todellä hyvin. Mentiin maastoon ja opettaja kehui, kuinka hyvin istuin selkä suorana siellä :D Purdyn satulassa ei ollut jalustimia ja ravissa meinasin tippua ensin toiselle puolelle ja sitten toiselle. Ravi oli kamalan pompottavaa. Siitä tunnista lähtien aloin käymään maanantaisin 30min kestävillä tunneilla. Tunteja meni ja aloin kehittymään. Siirryin 45min kestäville tunneille. Purdy oli ehdottomasti lempiponini. Aikaa meni ja siirryin torstaille tunnin kestäville tunneille. Sieltä en tuntenut ketään. Muut tunsivat toisensa jo koulun kautta. Meni kauan, ennenkuin pääsin ryhmään sisälle. 2007 olin ensimmäisellä leirillä VIronmäen ponitallilla. Sieltä tipuin Kunkku ponilta. Se oli toinen tippuminen. Ensimmäinen poni oli Ynkky. 2008 kesäloma alkoi lähestyä. Kuulin, että Purdyn & Ynkyn oli aika lähteä eläkkeelle. Vikan tunnin menin Purdyllä ilman satulaa. Enään ponin ravi ei tuntunut pomputtavalta, se oli tasasin jolla olin menny elämässäni. Hoidon jälkeen vein ponin tarhaan ja sanoin heipat sille.

 Minä ja Purdy.
 Minä ja Purdy.

Kaverini ja Ynkky.
 
Loman aikana olin jälleen leirillä Vironmäen Ponitallilla. Menin leirikisat Kerttu nimisellä hevosella. Tulimme Kertun kanssa 1. sijalle ja sain vaaleenpunaisen ruusukkeen, ensimmäinen ruusukkeeni. Kesäloman jälkeen jatkoin Syrenbackalla tunneilla käymistä. Syksyllä sinne tuli uusi poni, Hece. Mä niin rakastuin siihen ponin heti ensimmäisellä kerralla. Poni pelkäsi sateenvarjoja. Salaa toivoin, että siitä ponista tulisi hoitsuni, mutta en jostain syystä koskaan itse kysynyt olisiko se mahdollista. Eräänä torstaina ratsastuksen opettaja tuli itse kysymään, olisinko halukas hoitamaan Heceä. Ja tottakai suostuin! Ensimmäinen hoitsuni.♥ 26.10.2008 osallistuin Hecen kanssa kisoihin. Aloitimme puomiluokalla. Tulimme ponin kanssa 1. sijalle. Loppu vuosi meni hyvin Hecen kanssa.

 
 Kerttu.
Hece.
 

2009-2010

2009 vuodesta ei ole juuri mitään muistoja. 6.10.2006 tallilta jouduttiin päästämään Aku niminen poni vihreille laitumille. Osallistuin jälleen kisoihin 25.10.2009, jotka menin jälleen Hecellä. Mentiin kavaljetti-luokkaan ja tulimme 2. sijalle. Menin Hecellä melkeen joka tunti ja ponista oli tullut maailman tärkein asia minulle.2010 kesällä olin leirillä Vironmäen Ponitallilla ja tulin leirikisoissa 7.sijalle Oonalla. Loppuvuodesta Hece alkoi pukitella. Itse tykkäsin niistä, mutta jotkut taas ei vain pysynyt kyydissä. Olin ryhmässäni ainoa, joka halusi ja meni Hecellä joka tunti. En edes tippunut ponin pukeista. 9.12.2010 oltiin pellolla, joka oli täynnä lunta. Siellä oli niin ihana mennä pukkilaukkaa Hecen kanssa. Ihmettelin jo silloin, miten en tippunut sieltä! 16.12.2010 Leikittiin lipunryöstöä Heceltä ensimmäisen kerran. En voinu muuta kuin nauraa! :D
♥ Joululoma tuli, enkä nähnyt Heceä pariin viikkon.

Oona
 
2011

13.1.2011 Aloitin taas menemään Hecellä. Poni pukitteli yhä. Viikot meni ja pukit ei loppuneet. Pienet ratsastajat tippuivat ja jotkut taisi pelätä ponia. 17.2.2011 menin Hecellä ensimmäisen kerran ilman satulaa. Muistan sen tunnin erittäin hyvin. Paikalla oli 3/7. Pakkasta oli paljon. Ensin yhdelle ratsastajalle tuli kylmä ja tämä lähti satulahuoneeseen lämmittelemään. Sitten myös toinen lähti. Jäimme Hecen kanssa kahdestaan sinne. Minulla oli myös kylmä, mutta en halunnut lähteä pois. Sillä viikolla Hece oli pukitellut ja noussut pystyyn, mutta minun kanssani poni meni nätisti, ei pukin pukkia. 3.3.2011 Menin normaalisti tunnin Hecellä. Tunnin lopuksi meille kerrottiin, että Hece myytäisiin pois...Sen pukit olivat haitaksi tunneilla. Eikä sille löytynyt sopivan pitusia ratsastajia tarpeeksi, jotka pysyisivät kyydissä. Se oli kamalin torstai ikinä. Vietin loppu illan Hecen karsinassa itkien. 5.3.2011 Ratsastin Hecellä viimeisen kerran. Olin tallilta viimeinen joka ponilla meni. Se tunti oli yksi ihanimmistä. Annoin sille luvan myös pukitella. 7.3.2011 Hece lähti pois...menin ponilla yhteensä 50 kertaa.



Vikalta tunnilta Hecen kanssa.

7.3.2011 Tallille tuli samaan aikaan uusi poni Maisa. Pidin 2viikon tauon ratsastuksesta. Kuulin vain juttuja tästä uudesta ponista. Hecen hoitajat saivat ottaa Maisan hoitsuksi, jos vain halusi. Päätin kokeilla mitä siitä tulisi, vaikka ei Maisa Heceä korvaisi. 24.3.2011 Näin Maisan ensimmäisen kerran ja ratsastin sillä. Tunnilla se oli reipas ja kiva. Siitä lähtien alon menemään aika usein Maisalla. Laukan nostot oli ponille hieman hankalia. 23.4.2011 Laukkasin Maisalla ensimmäisen kerran.




Eka tunti Maisan kanssa.

7.5.2011 Menin Maisalla ensimmäisen kerran ilman satulaa. Olin tallilta eka joka sai mennä sillä ilman satulaa. Tipuin ponilta kolme kertaa. Kaksi kertaa aitaa päin. 28.5.2011 Hypin Maisalla ensimmäisen kerran esteitä ja se oli jotain niin ihanaa. En oo ennen menny esteitä tollasella ponilla. 29.5.2011 osallistuin Maisan kanssa kisoihin, perusmerkki + 40cm esteet. Koulussa meidät hylättiin ja esteillä yksi puomi tippu ja silti tulimme 2. sijalle.
 Ekoja esteitä Maisan kanssa
Ekat kisat Maisan kanssa

Kesäloma tuli enkä nähnyt Maisaa juuri ollenkaan. Pääsin viettämään Maisan synttäreitä 16.6.2011. Harjattiin se kaverini kanssa ja annettiin herkkuja. Olin 3pv kursilla kahden kaverin kanssa. Ensimmäisellä kurssitunnilla menin Helmillä ja loput kaksi Stojalla. 3.7.2011 Vein Maisan laitumelle, enkä loppu kesänä Maisaa sitten nähnytkään. 4.7.2011 Aloin hoitamaan Tuomarinkylän Kilpatallilal Tytsää. Kävin monesti hoitamassa Tytsää.Sain ratsastaakkin sillä kerran. 8.7.2011 Sain kuulla, että Syrenbackalta olin menehtynyt Wiiru. En juuri mennyt sillä, vaikka halusinkin.
 Stoja ja minä istuntakursilla
 Tytsä
Wiiru

Kesäloma loppui ja tallilla oli uusi hevonen Tahvo. Tunneilla menin useasti Maisalla. 13.20.2011 Menin piitkästä aikaa Mellillä. Pituuteni vuoksi en sillä juurikaan mennyt. Oli tosi kiva päästä sillä. Menin Mellillä myös 20.10.2011. 29.10.2011 Menin ensimmäisen kerran Tahvolla. Menin ilman satulaaa sillä. Sen jälkeen en olekkaan mennyt ponilla. 17.12.2011 tallilla oli pikkujoulut ja Maisasta tuli joulupukin apuri. Joululoma tuli enkä ponia nähnyt hetkeen. Tytsän kanssa talvi oli aivan kamalaa. Loimen laitto tuotti paljon hankaluuksia.
 
 Minä ja Melli
 Minä ja Tahvo
Joulunen Maisa

2012

Alkukausi oli kamalaa. Tunteja jouduttiin peruuttaa huonojen säiden takia, sillä tallilla ei ole maneesia. 1.3.2012 olimme pellolla ja Maisa oli tykkinä siellä. Tuloksena olikin tippuminen. Myös sinä päivänä Melli oltiin lopetettu, sillä tämän jalka oli mennyt pahaksi, eikä sille voitu tehdä mitään. Muistan sen hetken, kun sanoin kaverilleni, että haluan mennä Mellillä, kun se oli maastossa niin reippaan näköinen. Melli osasi välillä olla todella itsemmäinen, eikä välillä suostunut liikkumaan minnekkään. Osasi se myös olla todella ihana. 3.3.2012 Aloin hoitamaan Toksua, joka asustelee samalla tallilla Tytsän kanssa. 4.3.2012 Tallille tuli kaksi uutta ponia, Nala & Limppari. 24.3.2012 Tuli vuosi täyteen Maisan kanssa. Olin rästillä ja menin Maisalla. Ilma oli kamala ja kenttäkään ei ollut parhaimmassa kunnossa.
 Melli
 Toksu
 Nala
 Limppari
Vuosipäivä Maisan kanssa.

Olin muutamissa kisoissa Toksun kisahoitajana. Ne reissut ovat olleet hyviä kokemuksia. 19.4.2012 Sain tunnille ensimmäisen kerran Limpparin. Se tunti oli aivan kaoottinen. Ponilla oli kokeilussa satula ja se tunti ei mennyt ihan putkeen. Säntäiltiin siellä ja jouduin taluttuttamaan ponia. Luulimme, että sen käytös johtuisi siitä satulasta, mutta se vain pelleili. 10.5.2012 Menin ensimmäistä kertaa Kimillä. Se oli mielenkiintoinen kokemus. 25.5.2012 Menin Limpparilla esteitä. Se oli oikein mukava C: Vaikka kaikki hypyt ei ihan onnistunut.
 Eka tunti Limpparilla
 Eka tunti Kimillä
Esteitä Limpparilla.

Pituuteni alkoi olla siinä kohdassa, että Maisa alkoi käydä pieneksi. Menin luultavasti vikan tunnin ponilla 31.5.2012. Sen jälkeen en ole mennyt sillä. Kesäloma tuli. En pystynyt olemaan Maisasta erossa, joten 12.6.2012 Pyöräilin tallille. Matkaan meni melkein kolme tuntia. Sen jälkeen menin lähes joka viikko tallille moikkaamaan Maisaa. 27.6.2012 Vein Maisan laitumelle ja kävin sielläkin moikkaamassa Maisaa useasti. Pyöräilin kesän aikana 19 kertaa tallille, yhteensä 570km. Sinne 30km ja takas 30km. Matka tosin menee nykyään kahdessa tunnissa.
Vika tunti Maisan kanssa

Olin myös leirillä Vironmäen ponitallilla. Siellä menin Chikillä monesti. Se oli ehdottomasti suosikkini koko tallilta. Ollut jo monta vuotta. Menin Chikillä leirikisat ja tulimme 2.sijalle. 11.8.2012 Tallilta lähti Tintti seuraponiks. 18.8.2012 Jakke & Neela lähtivät jonnekkin pihattoon. Tunneilla olen mennyt pääosin Limpparilla. Räsit menin Lissullla ja se oli oikeastaan aika kiva poni, vaikka en ennen juuri siitä tykännyt. Menin myös Dotilla tunnin.
 Minä ja Chiki verkkaamassa leirikisoihin
 Tunti Limpparilla
 Tintti
 Jakke
Neela
 Minä ja Lissu tunnilla
Minä ja Dotti tunnilla

Tytsän ja Toksun kanssa menee hyvin ja samoin myös Maisan kanssa. Olen kuullut huhuja, että Syrenbackaan olisi tulossa syksyn aikana estekisat, jos se pitää paikkansa niin ajatelin osallistua Limpparilla, jos en sitä saa niin sitten Dotilla. Syrenbacka on kuin toinen koti, kiitos ihanien tallilaisten ja ponien ♥
 
Parhaat tallilaiset, Emppu, Saana, Sanni, Mari, Mallu, Ronja ja Ellu ♥


3 kommenttia: