perjantai 14. joulukuuta 2012

Luukku 14

Tänään mulla oli ratsastus Toksulla. Menin tallille joskus kahden jälkeen ja Toksu oli jo sisällä. Harjailin sen ja laitoin kamat ja sitten isoon maneesiin ratsastamaan. Aluks käveltiin hetki, kunnes aleet ravaamaan. Mentiin koko tunti pääty-ympyrällä.

Meni hetki, ennekuin sain Toksun ravista kiinni. Viimeks ratsastin nimittäin kesällä sillä. Vasemmassa kierroksessa oli vähän enemmän haastetta, kuin oikeeseen kierrokseen. Ravailtiin jonkun aikaa ja sitten alettiin laukkaamaan.

 
Laukassa oli aluks hankala istua. Sillä oli nii isoo laukkaa, varsinkin Dotin jälkeen. Jonkun ajan päästä se laukka alkoi kumminkin sujumaan paremmin ja Toksu liikku eteenpäin paremmin, kuin alussa. Laukkailtiin molempiin suuntiin ja sit ravailtiin taas hetki, kunnes käveltiin hetki käynnissä.
 
Käynnin jälkeen jatkettiin harjoitusravissa ja tehtiin siirtymisiä. Ne meni välillä hyvin ja välillä ne ei ihan onnistuneet. Mentiin kans viel hetki laukkaa ja sit loppussa menntii vielä lisättyä ravia. Loppuu kohti Toksun kanssa meni paremmin ja paremmin. Se oli tosi kivalla tuullella, eikä pelleillyt.
 
 
Kun oltiin saatu tunti loppuun kävelin hetken vielä käynnissä ja sitten vein sen talliin. Harjasin sen, annoin porkkanat ja vein kamat paikoillee ja lähdin. Kuvai tulee enemmän myöhemmin, niitä tuli nimittäin aika paljon, mutta en ole ehtinyt vielä katsoa niitä läpi + muokkailla niitä, joten saatte näin aluksi pärjäillä näillä kuvilla. Ja kuten huomaatte, olen aika pieni Toksun selässä :D
 


 
Sori ku tää tulee taas näin myöhään..huomen tulee kans sit illemmalla luukku!


15 kommenttia:

  1. Tää oli kivan erilainen postaus pitkästä aikaa (: Tai ei niin erilainen, mutta ku kerrot aina niin paljon noista samoista poneista (vaikka siinäkään kyllä mitään vikaa oo, ne on sulosia <3 :D), ni kivaa vaihtelua kuulla vähän enemmänki Toksusta :) + Kivoja kuvia taas.

    VastaaPoista
  2. Kivaa kuulla Toksusta ja kivat kuvat. Huomasin ku kattelin että Toksulla on ihan samanlainen loimi ja otsapanta ku yhellä Velurilla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii ja Toksu näyttää muutenki aika samalta.

      Poista
    2. Aijaa :D toi loimi on tosi kätevä (:

      Poista
  3. Näytät tosi pieneltä tossa neljännessä kuvassa Toksun selässä :D mutta hei, kiva postaus! Toksu on tosi söpö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunsin itteni kans tosi pieneks siel :D ja oon jo valmiiks Toksuun verrattuna pieni ku se on sen verran iso xp

      Poista
  4. Pieni ihminen,iso hevonen. Kaunis yhdistelmä,hieno ratsastus!!!!



    VastaaPoista
  5. Toksu & Katja! Ootte ihanan näköisiä ja hienoa ratsastusta! <3 <3

    VastaaPoista
  6. Ihanan olonen toi Toksu :3
    Harmittaako kun et saa ratsastaa Tytsällä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se vähän, mutta ei se ratsastus oo se tärkein asia (:

      Poista
  7. Hienon näköstä menoa :) ja ihana tuo Toksu :D jaja käytkö (mahdollisesti) kattomassa mun blogin, aha-experience.blogspot.com :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja käyn kattomassa sun blogin (:

      Poista