tiistai 23. joulukuuta 2014

Se kaikista paras

Näiden mun ratsastusvuosien aikana yksi hevosrotu on noussut ihan kärkeen, nimittäin shetlanninponit. Se on alusta asti ollut mun suosikki hevosrotu ja edelleenkin siellä kärjessä se on. Toki tykkään muistakin, kuten suomen- ja eestinhevosista. Shettiksien kanssa oon ollut eniten tekemisissä. Suurin osa mun suosikkihevosista on shettiksiä. Mun ekat hoitohevoset on ollut shettiksiä. Eka poni jolla menin, oli shettis. 


Oon itse aika lyhyt (n. 158cm) enkä viihdy isojen hevosten seurassa samalla tavalla, kuin ponien. Luotan enemmän poneihin, kuin hevosiin. Shettikset on ihana pikkusia ja ne tuntuu turvallisilta. Toki nekin keksii kaikkia metkuja, mutta niiden seurassa viihdyn enkä koko ajan pelkää niiltä tippumista tai niiden säikkymistä, ainakaan samalla tavalla kuin isojen hevosten kanssa. 


Maisan lähdettyä Syreltä en ollut kahdeksaan kuukauteen tekemisissä shettiksien kanssa. En mä Syrellä enää pikkuponeilla pääse, jonka vuoksi en niiden kanssa tekemisissä oikeastaan ole ollut. Nyt uuden tallin myötä oon päässyt puuhailemaan taas shettiksien kanssa. Oon viihtynyt uudella tallilla todella hyvin ja oon sairaan iloinen, että lösyin sen paikan. Sen paikan ponit on ihan mahtavia. Pääsin monen vuoden jälkeen ratsastamaan shettiksellä, nimittäin eilen olin ensimmäistä kertaa Apsun selässä. Sinne selkään kiivetessä tuli turvallinen olo. Alla täysin vieras oripoika ja silti niin turvallisen tuntuinen. 


Eilinen ratsastuskerta Apsulla ei jäänyt viimeiseksi kerraksi. Perjantaina pääsen uudelleen sillä ratsastamaan. Mietin koko eilisen päivän mistä voisin tehdä postauksen. Mulla on luonnoksina parit postaukset, mutta ne kaikki on kesken eikä ollut intoa jatkaa niiden kirjoittamista. Illalla ennen nukkumaan menoa sain idean, että teen postauksen shettiksistä. Silloin se tuntui loistavalta idealta, mutta nyt en niin tiedä oliko se sitä. Ainakin voin jakaa teille ihania kuvia mitä noiden ihanien shettiksien kanssa tullut otettua. Tärkeimmät ponit vuosien aika on ollut Maisa sekä Hece, ne kaksi on opettanut mulle eniten enkä niitä tule ikinä unohtamaan ♥ Myös Livia oli yhdessä vaiheessa suuressa osassa mun elämää, mutta nykyään en ponin kanssa tekemisissä oikeastaan ole sillä se työskentelee pienempien ratsastajien kanssa. 


Mikä hepparotu on teille se ykköinen ja miksi?
Ja hyvää Joulua kaikille ♥ Myös uusi ulkoasu ollut jo pari päivää, mitä tykkäätte?

27 kommenttia:

  1. Shettikset on vaan se juttu, ihania tapauksia! Tosi kivasti kirjotettu postaus ja ihania kuvia :)

    VastaaPoista
  2. Siis ootko lopettanu syressä ja maisa on tosi ihanan näkönen❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo, siellä en vaan oo enää tekemisissä shettiksien kanssa vaan oon siirtynyt hevosiin ja isompiin poneihin :)

      Poista
  3. Mä voin niin samaistua tähän sun tekstiin. Oon yrittäny ajatella jotain muuta rotua, mutta nää on vaa vieny mun sydämen ihan totaalisesti ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, shettikset on vaan niiitä parhaita ♥

      Poista
  4. oii minunki lempirotu! Välillä kyllä haluis mennä isommillaki nponeilla kun aina laitetaan se shettis sinne listaan :D oon menny tän vuoden aikana 2 kertaa 130cm ponilla ja muutoin vaan shettiksillä :D ikää kuiten löytyy 15v ja oon 146cm pitkä.. :D mut eikö 158cm oo ehkä vähän lian pitkä shettikselle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Painonpuolesta voin vielä sillä Apsulla mennä vaikka vähän pitkä olenkin :)

      Poista
  5. Shettikset! ❤️ Niiden selkään on aina ollut turvallista mennä ja kaikki mun lempparitkin on ollu shettiksiä! :D

    VastaaPoista
  6. Shettikset on kyllä niin ihania, ne on oppivaisia ja niiden selästä ei ole niin pitkä matka alas :D Iteki oon vaan jo niin pitkä, että joudun menemään isommilla hevosilla :( Shettisvuodet on kuitenki aina niitä parhaita! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se kiva mennä isommillakin, mutta oli kyl sairaan ihana päästä monen vuoden jälkeen sinne pikkusen shetun selkään ♥

      Poista
  7. Shettikset on parhaita! Itte meen melkeen viikottain niillä kun meijän ryhmästä ei voi muut niillä mennä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi nauti noista hetkistä ennenkuin kasvat niille pitkäksi! :)

      Poista
  8. Shettikset on kyllä ehdottomasti parhaita!:) Mun entinen hoitoponi oli shettis ja nykyinen liikutusponikin on.

    VastaaPoista
  9. Mulle russit ovat aina olleet mun lempiponirotu, mutta ostettuani oman ponin, risteytys Saksasta tuotu, tajusin että paras poni on kuitenkin juuri se rotusekoitus mikä löytää omalta tallilta :D En kuitenkin tiedä tarkalleen mitkät rodut löytyy ponistani, mutta näyttää siltä että arabi, ratsuponi ja welsh on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo russit on kans sairaan ihania! :3 Voi varmasti ihana poni sulla! c:

      Poista
  10. Mullekin shettikset oli joskus ihan ykkösrotu, mutta nykyään niiden kanssa touhuaminen ei ole enää niin kivaa, kun jokainen shettis vaan tuo mieleeni menettämäni pienen Sonja-shettiksen..
    Nykyään issikat on se juttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih :( itellä kans tullu Maisa tullu mieleen vahvemmin kun shettiksien kanssa oon taas tekemisissä.

      Voi ite oon aina halunnu ridaa issikoilla, ei oo vielä tullu sitä tilaisuutta vastaa :)

      Poista
  11. Shettikset on ne parhaat tietysti! Ja vaikka niillä ei voisi ratsastaa, niiden kanssa puuhaileminen on vain yhtä juhlaa<3

    VastaaPoista
  12. Shettikset on vaa parhait ♥ mäki tykkään eestinhevosista ja suomenhevosista :D. Ja mäki menin ekaa ratsastuskertaa shettiksellä

    VastaaPoista