keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Kiirettä riittää

Vitsi ette tiedätkään, miten kivalta tuntuu yli viikon jälkeen istahtaa hetkeksi koneen äärelle ja kirjoittaa postasuta. Tosiaan yli viikkoon ei konetta ole juurikaan tullut avattua, mikä on todella outoa. Ennen olin joka päivä koneella, mutta nyt viime aikoina siihen ei vain ole ollut aikaa eikä jaksamista, jonka takia blogikin jäänyt hiljaisemmaksi. 

Mitäs nyt viikon aikana onkaan tapahtunut? No ei mitään erikoista. Viime viikon torstaina me päästiin Syressä avaamaan ulkokausi! Joten nyt voikin yrittää saada kuvaajia mukaan, niin saisi blogiin postauksia Syreltä. Menin sen tunnin Keijolla ja se oli ihan ok. Se oli jotenkin tosi hankala ja jäykkä vasempaan suuntaan. Laukoissa Keijo oli kumminkin sairaan kiva! Runo on edelleen saikulla, joten sitä on tullut harjailtua aina ennen tuntia tai sitten tunnin jälkeen, riippuen siitä miten tallille olen päässyt. 


Toksu on myös ollut saikulla jonkunaikaa, mutta alkaa olemaan nyt ihan kunnossa. Siellä ole tullut käytyä nyt vähään aikaa. Lauantaina tosin kävin sitä moikkaamassa sitä, kun lähdettiin Tampereelle talliporukan kanssa. Minut ja toinen tallilainen haettiin sitten Dumista ja sieltä lähdettiin hevosmessuille. Messusta on tulossa oma postaus ja vähän kuvia myöhemmin. 


Mun aika on oikeasti mennyt nyt aikalailla pikkusiin. Tällä viikolla oonkin joka päivä tallilla ja torstai on ainoa päivä, milloin en pikkusilla ole. Nyt kevään tultua sielläkin on mukavempi viettää aikaa, kun ei ole niin kylmä. Ja ajaminenkin on taas sairaan kivaa. Vaikka tunteja onkin melkein joka päivä, niin aina ei ajamaan ehdi mennä. Oikeestaan oon nyt ajanut vain Mixulla. Se on vaan ollut niin hyvä ajaa. Olen nyt  viikonloppunakin tallilla, eikä mitään tunteja ole sovittuna ainakaan vielä, niin olisi tarkoitus ajella vähän kaikilla poneilla, nyt kun aikaakin on! Myös vähän kuvailua tiedossa. 

Mun koulukin alkaa loppumaan pikkuhiljaa. Ja vihdoin ja viimein mä oon saanut kaikki rästitehtävät tehtyä pois alta! Koulut mulla loppuu 10.5, jonka jälkeen mulla on siinä pari viikkoa aikaa, enne valmistujaisia ja kesälomaa. Ne pari viikkoa mä voinkin sitten keskittyä hyvin pikkusiin, blogiin ja Toksullekkin silloin olisi hyvin aikaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti