keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Päivät tulevat ja menevät

Viime postauksesta on vierähtänyt taas pieni aika ja ehkä suurin syy on ollut se, ettei mitän uusia kuvia ole tullut otettua. Helsingissä ei vieläkään ole lunta näkynyt, niin ei oikein huvita mennä tarhoille kuvailemaan, kun taustakin on niin ankea. Enkä kuvattomia postauksia enää ikinä tee, niin nämä kuvat on syksyltä joistain Dumin kisoista, mitä en vain ikinä oikein saanut aikaiseksi julkaista. Nämä kuvat onkin pyörinyt luonnoksissa ikuisuuden, joten nyt ne pääsee näytille vaikkei liity mitenkään tekstiin.

Viime viikko meni nopeasti ohitse ja tallilla tuli vietettyä paljon aikaa. Maanantaina vietin tallilla koko päivän, sillä menin hoitamaan myös aamutallin. Kävin silloin ratsastamassa Triplalla pitkästä aikaa. Sillä ei tule niin usein ratsasteltua, kun se tekee välillä tuntihommia ja ajohommia, niin ratsastelen enemmän Santulla, ettei sille tulisi niin hirveästi vapaapäiviä. Maanantai iltana mulla oli parit tunnit

Tiistaina mulla oli iltatalli ja siinä yksi tunti. Mun kalenterin mukaan en mitään muuta erikoista tehnyt. Keskiviikkona jälleen iltaan ja parit tunnit. Triplalla ajettiin pieni lenkki, niin lähdin Santun kanssa ratsain mukaan. Tripla lähinnä käveli ja me Santun kanssa ravailtiin pieniä pätkiä, että pysyttiin perässä. Torstaina menin aamutalliin ja ratsastin siinä Santun. Mun piti torstaina hoitaa vain aamutalli, kun olin iltapäivälle sopinut vähän muuta kaverin kanssa. Suunnitelmat meni vähän uusiksi, kun ponien omistaja laittoi viestiä, että sillä venyy töissä ja kysyi pystynkö mitenkään hoitamaan yhden tunnin iltapäivällä. Järkkäilin sitten vähän iltapäivän menoja,  niin sain hoidettua sen yhden tunnin. Eikä se mitenkään haitannut illan menoja. Ilo vain olla avuksi tarvittaessa. 


Perjantaina hoidin perus iltatallin ja pidin parit tunnit. Lauantaina oliki vähän jännempi päivä. Meillä oli Santun kanssa valmennus. Uusi valmentaja ja uusi paikka. Suunnattiin Santun sekä Triplan kanssa Tuusulaan jollekkin tallille. Tripla lähti ihan seuralaiseksi mukaan, se on niin rauhallinen, että se tuo Santulle vähän turvaa. Ei ollut nimittäin ihan samanlainen valmennus kyseessä, kuin ennen. Tuttuun tapaan aloitettiin ohjasajamisella. Sen jälkeen laitettiin Santulle vaunu perään. Aluski Triplaa talutettiin edellä ja Santulla sitten ajettiin perässä ja vähitellen Tripla jäi seisoskelemaan ja Santtu kipitti itsekseen ilman mitään ongelmia! Kuvia en pystynyt ottamaan, kun mulla välillä oli Tripla talutuksessa, mutta parit videoklipit valmennuksen aikana otin kännykällä, joita on nähtävillä instagramissa ja se löytyy nimellä @triplastiponeja Oltiin kyllä super tyytyväisiä Santtuun ja päästiin taas askel eteenpäin harjoituksissa. 


Sunnuntaina ratsastin Santulla ihan rennosti, ettei se menisi ihan jumiin valmennuksen jälkeen. Pidin parit talutukset ja hoidin iltatallin. Maanantai meni taas tallilla aamusta iltaan. Meillä oli siinä aamupäivällä yhdet kuvaukset, missä Santtu oli niin siihen meni pari tuntia. Itse lähinnä harjasin Santun valmiiksi ja kuvauksien aikana siivoilin tallia. Itse en ketään kaviokasta liikuttanut, illalla oli parit tunnit ja Tripla pääsi siellä töihin. sitten. Eilen mulla oli aika myöhään vasta tunti, niin menin vielä valoisaan aikaan tallille ratsastamaan Santulla, kun sillä oli maanantaina aikalailla vapaata liikutuksen suhteen. Ja ponissa oli kyllä virtaa. Ilmakin oli tosi kylmä kiitos kylmän tuulen. Poni innostui pari kertaa pukittelemaankin ihan kunnolla. Onneksi noissa lännensatuloissa mikä Santullakin on, niin pystyy istumaan tosi hyvin, niin niissä pukeissakin pysyy hyvin. 


Tälle päivälle ei ole mitään suuria suunnitelmia. parit tunnit ja ehkä ratsastan Santun tai Triplan. Huomenna mulla on aamu- sekä iltatalli. Tosin siinä välissä pitää vain tulla käymään kotona. En vielä ole ihan varma käynkä ratsastamassa vai en. Viikonlopulle hurjasti ohjelmaa tiedossa ja tallilla tuleekin oltua aikalailla aamusta iltaan. Tiedossa mallin hommia Santulle, valmennus Mixulla ja tuntien pitoa. Mixu lähtee yksin reissuun, niin kuviakin pitäisi pitkästä aikaa saada otettua. Odotelenkin jo ihan innoissani ulkokisoja, mutta niitä vielä pitää parit kuukautta odottaa...Muutamat Dumin kisat olenkin jo kalenteriin merkannut, mitkä voisin mennä kuvaamaan. Mikäli ei vain mitään muuta menoa ole. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti